Armo – Grace – Łaska
Moderneja ikoneja Puolasta, Skotlannista, Ukrainasta ja Suomesta
Näyttely 5.2.-31.3.2017
Galleria Art Villa Armas
Armas Branderin katu 8, Kangasala
Tämä näyttely on rohkeiden ihmisten näyttely. Elokuussa 2016 pieni joukko taiteilijoita kokoontui Enonkosken luterilaiselle luostarille tekemään sellaista, jota ei ole vielä olemassa. Tavoitteena oli luoda luterilainen ikoni.
Työpajan vetäjinä toimivat Anna Makać ja Basia Mindewicz, joilla oli kyllä runsaasti kokemusta ikonin maalaamisesta, sen perinteestä ja myös nykyikoneista. Luterilaisuutta tai Suomea he sen sijaan eivät tunteneet lainkaan. Ainakin Suomeen he ovat ihastuneet, toivottavasti myös luterilaisuuteen ja sen parhaisiin puoliin.
Ikonityöpajaan osallistuvat suomalaiset osoittivat toisenlaista rohkeutta, sillä vain yhdellä oli aikaisempaa kokemusta ikonin maalaamisesta. Heidän lähtökohtansa olivat hyvin erilaiset ja se näkyy myös niissä töissä, jotka viime kesänä syntyivät. Syntyi ikoneja uusilla aiheilla ja toisaalta nykytaidetta ikonivaikuttein.
Joku voisi sanoa, että näissä töissä heijastuu hengellinen etsintä, joka pukeutuu kuvaksi. Itse sanoisin, että on päästy syvemmälle ja pidemmälle: nämä kuvat ovat hengellisten löytöjen kiteytymiä. Niissä näkyvät tekijöiden hengelliset löydöt ja oivallukset. Aavistuksia heidän persoonastaan ja ajatuksistaan voidaan hakea teoksista aivan toisin kuin perinteisistä ikoneista.
Perinteinen ikoni kantaa kaikessa vaikuttavuudessaan kirkon oppia ja perintöä. Meillä Suomessa on totuttu siihen, että ikonit ovat ortodoksisen kirkon perinnettä. Tämän näyttelyn kuvien juuret ovat toki siellä, mutta samalla ne muistuttavat, että ikoni on myös muun kristillisen kirkon perintöä, joka pukeutuu näiden kirkkojen teemoiksi. Ehkä tämän ensimmäisen kokeilun jälkeen joudumme kuitenkin edelleen odottelemaan varsinaista luterilaista ikonia.
Tämän näyttelyn myötä saamme vilahduksen ikonien rikkaasta maailmasta kansainvälisten vaikutteiden kautta. Erityisesti ukrainalaisten kokemukset elämisestä rikkaassa ja avoimessa vuorovaikutuksessa katolisten ja ortodoksien kesken näyttävät tietä avoimuuteen. Siellä myös (ikonin) pitkät perinteet ja nykytaide hedelmöittävät toisiaan, luultavasti ainutlaatuisella tavalla maailmassa.
Toivon, että näyttely avaa uuden näkökulman tämän ajan hengellisyyteen, uskonnollisen taiteen perinteeseen, ekumeeniseen vuorovaikutukseen ja reformaation juhlavuoden armo-teemaan.
On behalf of the monastic community of Enonkoski, I want to thank all of our artists, also those who couldn´t come to Kangasala. Without Anna Makać and Basia Mindewicz this exhibition would never have been possible.
Kiitän galleristi Auli Tikkalaa, joka on rohkeasti heittäytynyt Suomessa täysin uudenlaisen taiteen näyttelyn asettamiin haasteisiin. Tässä kokemus aikaisempien laajojen ja tasokkaiden ikoninäyttelyiden järjestämisestä on varmasti ollut avuksi.
Kiitämme Paavali Juustenin -säätiötä, jonka taloudellinen avustus on mahdollistanut ja rohkaissut näyttelyn toteuttamisessa.
Avajaispuhe 5.2. 2017 Enonkosken luostariyhteisön puolesta, Ari Luomajoki, pastori