Kysyin kerran eräältä papilta, joutuuko hän usein siunaamaan vainajan ilman että yksikään omainen olisi mukana saattamassa. Hän sanoi sellaista tapahtuvan  – mutta että on sellaisiakin kertoja, joissa joutuu siunaamaan vainajan myös ilman nimeä. Tuntui pahalta.

Myöhemmin kuulin, että pyhäinpäivänä Tallinnan papit sytyttävät hautausmaalla kynttilät nimettömänä haudatuille. Ilahduin. On suuri rakkaudenteko  muistaa jotakuta, jota kukaan muu ei muista. Onneksi tiedän, että Jumala ei unohda ketään. Hänellä on jokainen nimi muistissa.