Kuulumisia luostarista metsän sylistä

Sammaleenvihreä, sammaleenpehmeä…Sammaleenhiljainen – mikä?

Sammaleenhiljainen on tämä luostarimme ja metsä sen ympärillä. Tällaista olotilaa olen kaivannut, enkä varmasti ole ainoa.

Takanani on ensimmäinen vuorokausi Enonkosken Ihamaniemellä, luostarissa. Kun saavuin, oli ilta jo pimennyt. Tähtitaivas tervehti tähdenlennolla. Kun aamulla pistin nokkani ulos, lauloi rastas aamuvirttä.

Monen ylipuuhakkaan päivän jälkeen tänään ehdin käpsytellä kyläteillä keväästä haltioitumassa. Mitkä sulavatkaan ensin: sammalturkkiset lohkareet ja kallionkyljet. Puro luritteli sammaleenhiljaisen kiven vierestä ja kannusti, että laita vaan se blogisi nimeksi!

Olen aina rakastanut sammaleisia satumetsiä ja kiviaitoja. Tervetuloa sammal vaikka nurmikollekin! Mikä tuntuu jalan alla hauskemmalta kuin sammalmatto? No, paljain jaloin fiilistelyyn menee vielä tovi. Pihatyöt ei luostarin puutarhassa varsinaisesti paina päälle, kun lunta on jäljellä ainakin puoli metriä. Mutta lumen päivät ovat jo luetut.

Tässä Sammaleenhiljainen-blogissani aion kertoa paitsi luonnon myös luostariyhteisön kuulumisia. Olen nyt aloittanut luostarin pappina. Saan työkseni pohtia syvän hengellisyyden merkitystä suomalaisille ihmisille ja kirkoillemme. Työni sisältää luostarin arkielämän pyörittämistä, yhdessä monien talkoolaisten kanssa. Se tarkoittaa retriittejä ja muuta hiljaisuuden viljelyä, kesäaikaan ja syksyllä erityisesti luostarissa, talviaikaan itäsuomalaisissa seurakunnissakin vieraillen. Käy jo vilkaisemassa kotisivuilta, mitä ensi kesänä on tarjolla näissä sammaleenhiljaisissa maisemissa.

Kuulumisten lisäksi haluan pitää tarjolla kristillisen rukousperinteemme aarteita. Tuntuu, että niille on yhä enemmän tarvetta tässä hektisessä ajassa. Rukoillahan voi jokainen aivan omalla tavallaan, Jumala on kyllä kuulolla ja lähellä. Mutta jos tuntuu vaikealta asettua hiljaisen rukouksen aaltopituudelle tai ylipäätään löytää sille aikaa arjestaan, voi tutustua vuosisatojen aikana hyväksi havaittuihin hengellisiin apuvälineisiin. Ehkä sieltä löytyy jotain sinulle sopivaa.

Olennaisena hiljentymisen apuna koen luonnossa liikuskelun ja maiseman katselun. Se on yksi muoto hiljaista rukousta eli kontemplaatiota. Se pitää ihmistä koossa, antaa suhteellisuudentajua ja tyynnyttää. Semmoinen on armollisen Luojan työtä!

Luvassa on siis säännöllisen epäsäännöllisesti tervehdyksiä luostarimetsän sylistä ja pieniä pohdintoja hengellisyyden syväulottuvuudesta tässä ajassa. Syvyyden kaipuuta on ilmassa. Ehkä olemme jonkin uuden ja kiehtovan partaalla?

Kanssani voit vaihtaa ajatuksia ja saada lisää tietoa luostarin annista esimerkiksi sähköpostitse: pauliina (at) luostariyhteiso.fi. Vastailen luostarin puhelimeen 040-8341088 ellen ole tekemässä jotain tärkeämpää kuten viettämässä lepopäivää. Tekstarilla voit jättää soittopyynnön. Ja kunhan pääsen kärryille, tulen mukaan päivittämään luostarimme koti- ja facebook-sivuja.

Mutta nyt kevätiltaa kuulostelemaan. Liekö lisää lintuja palannut kotimaisemiinsa?

Sammalsiunauksin Pauliina, luostaripappi.