Räsymatto on jotain muuta kuin kertakäyttökulttuuria.

Luostariyhteisössä elämme hiljaisuuden retriittien sesonkia. Vanhassa talossa on todella levollinen tunnelma, kun ilta hämärtyy, tähdet syttyvät, ja retriittivieraat hiippailevat talossa hiljaisuudessa.

Viimeisimmässä retriitissämme yhtenä juonteena kulki pohdinta kristityistä keskellä aikaa jota elämme. Paavi Franciscuskin kaipaa vaihtoehtoa tälle ”kertakäyttökulttuurille”, jota luonto ei kestä. No, vaikkapa vanha suomalainen elämänmuoto on edustanut melkoista kohtuuden kulttuuria.

Entiseen aikaan jätettä ei juuri syntynyt, sillä suurella vaivalla valmistettuja materiaaleja arvostettiin ja käytettiin mahdollisimman pitkään. Minunkin lapsuudessani loppuun kulutetut lakanat tai rispaantuneet värikkäät kylpytakit päätyivät matonkuteiksi ja äidin kutomiin mattoihin. Matoista oli hauska tunnistaa tuttuja kuoseja.

Räsymatto opastaa: vanhasta ja kuluneesta voi vielä syntyä jotain kaunista ja käyttökelpoista, joka tuottaa iloa pitkään. Räsymaton viisaus elää edelleen, moni suomalainen leikkaa kuteita ja kutoa paukuttaa ihania räsymattoja. Vaalitaan kohtuuden kulttuuriamme!

Retriitissä arjen uuvuttama ihminen saa levätä. Ehkä silloin ilon raidatkin vahvistuvat elämän kudonnaisessa. Ainakin iloa saa rukoilla, vaikka valmistautuessaan ehtoolliselle. Ehtoollista kutsutaan myös eukaristiaksi, iloiseksi ateriaksi. Se on maistiaisia tulevasta Valtakunnan ateriasta. Jeesus selvästikin koetti keksiä iloisinta ja runsainta mitä tiesi, kun hän etsi sanoja aavistukselleen siitä, millainen on Jumalan valtakunta. Hänelle tuli mieleen hääjuhlan notkuva ruokapöytä.

Ilman ilon julistusta kristinusko on käsittämätön.

(Alexander Schmemann)

 

Kuva: Räsymatto, Pirjo Hämäläinen. Loikansaaren lomamökit.