Mikkelin hiippakunnan piispan Seppo Häkkisen luento ’evankeliumi vapauttaa palvelemaan’ reformaation merkkivuoden luentosarjassa Lappeenrannassa 21.2. 2017. Piispa Seppo lähtee liikkeelle luostarin ideasta ja päätyy meitä kaikkia voimakkaasti haastaviin johtopäätöksiin kirkon uudistumisen voimavaroista. Puhe löytyy myös hiippakunnan sivulta.

Kirkon tulevaisuuden kaksi tietä

Mitä enemmän suuntaudumme Jumalaan, sitä enemmän vaikutamme tähän maailmaan.

”Kirkon ajautuminen yhteiskunnan reuna-alueelle ei luultavasti johdu ideoiden tai ohjelmien puutteesta. Syytä on pikemminkin etsittävä hengellisen voiman puutteesta.” Näin väittää ruotsalainen teologi Peter Halldorf. Hänen mukaansa historioitsijat ovat tehneet mielenkiintoisen havainnon luostariliikettä tutkiessaan. Pirstoutuneen läntisen maailman yhteisen identiteetin syntymiseen keskiajalla vaikutti eniten luostariliike. Hämmästyttävä vaikutus liikkeellä, jolle on ominaista maailmasta pois kääntyminen. Vai onko se kuitenkaan pohjimmiltaan hämmästyttävää?

Luostarikulttuuri on kiistaton esimerkki siitä, että Jumalaan päin kääntyminen merkitsee kääntymistä todellisuuteen päin, ei siitä pois. Se johtaa elämän peruskysymysten äärelle. Elämä pelkistyy ja olennaisin nousee esille. Evankeliumin vapauttava voima tulee esille kaiken muun, sinänsä tarpeellisen ja hyvän, keskeltä.

Dosentti Risto Ahonen on arvioinut muutama vuosi sitten kirjassaan ”Tulevaisuuden kirkko” länsimaisen kulttuurin ja kristinuskon suhdetta. Kysymykseen, voivatko Euroopan kirkot uudistua, Ahonen vastaa: ”Kyllä voivat, mutta se edellyttää syvällisen analyysin tekemistä nykytilanteesta, aivan uudenlaista asennetta ja ennen kaikkea dynaamisen, elämää uudistavan evankeliumin löytämistä.” Hän kritisoi Euroopan kirkkoja siitä, että ne hakevat olemassaolon oikeutuksensa suuren yleisön kosiskelusta ja ajatusten myötäilemisestä. Näin kirkot yrittävät näyttää, miten ne seuraavat aikaansa, ovat moderneja ja tarpeellisia. Kirkon tilannetta on yritetty parantaa eri tavoin ottamalla huomioon paremmin ihmisten toiveet. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista loputtomilla kyselyillä siitä, mitä mieltä ihmiset eilen olivat, ja mitä he mahdollisesti tänään ja huomenna ovat.

Kirkon historiassa uudistuminen on aina merkinnyt palaamista sanaan, jolloin Jumalan sana on uudelleen tullut eläväksi.

Ahonen on jo aiemmin korostanut, että kirkon uudistumisen lähtökohta, tavoite ja voima on yksin Jumalan sanassa. Sana luo uutta elämää ja uudistaa kirkon. Kirkon historiassa uudistuminen on aina merkinnyt palaamista sanaan, jolloin Jumalan sana on uudelleen tullut eläväksi. Hänen mukaansa kirkon uudistumisen suurin ongelma koskeekin juuri suhdetta sanaan. Olennaista on sanassa ja sanan kautta tapahtuva Jumalan jatkuva läsnäolo ja Pyhän Hengen läsnäolo.

Tulevaisuuden Suomea rakennettaessa kirkolla on edessään kaksi tietä. Se voi tyytyä olemaan – Matti J. Kurosen sanoin – ”kristillisen uskon ja elämän muistosäätiö, joka luulee itseään kirkoksi”. Kirkosta tulee historiallinen, harmiton, museaalinen jäänne, jolla on oma kunniakas paikkansa länsimaisessa historiassa. Tästä vaarasta paavi Franciscus on varoittanut kristittyjä. Hän käyttää termiä hautapsykologia. ”Kehittyy hautapsykologia, joka vähitellen muuttaa kristityt museon muumioiksi. Pettyneinä todellisuuteen, kirkkoon tai itseensä he kokevat jatkuvasti kiusausta langeta toivottomaan surullisuuteen, joka valtaa sydämen kuin ’paholaisen kallein eliksiiri’. Kutsuttuina säteilemään valoa ja välittämään elämää he lopulta kiintyvät asioihin, jotka synnyttävät yksinomaan pimeyttä ja sisäistä väsymystä ja heikentävät apostolista intoa.”

Vaihtoehtoinen tie on etsittävissä reformaation löydöistä 500 vuotta sitten. Käsite ”reformaatio” tulee latinan kielen sanoista ”re” eli uudelleen ja ”forma” eli muoto. Kyseessä on siis sananmukaisesti ”uudelleen” tai ”takaisin” muotoon palauttaminen. Reformaatio merkitsee ta-kaisin ytimeen palaamista. Reformaatio ei ole uuden kirkon luomista, vaan alkuperäisen kirkon jälleen löytämistä. Kirkon uudistuminen merkitsee pyrkimystä entistä syvemmälle siinä, mitä kirkko on ja mitä kirkolla on. Se tarkoittaa etsiytymistä yhä enemmän ytimeen siinä, mikä meille on jo annettu, siis evankeliumiin. Siitä puolestaan kasvaa sen pohtiminen, miten evankeliumi, kirkon ydinsanoma, muuttuu käytännön toiminnaksi tässä ajassa, tämän ajan kielellä ja tavoilla.

Evankeliumi on vapauttava sanoma

Kreikankielen sana ”evankeliumi” merkitsee suomeksi hyvää sanomaa, ilosanomaa. Meille ”evankeliumi” on hurskas ja umpikristillinen termi, mutta Jeesuksen syntymän aikana se oli maallinen, erityisesti sotilaspoliittinen sana. Keisarin evankeliumi oli hyvä sanoma Rooman keisarin voittamasta valloitussodasta tai hänen verisesti kukistamastaan kapinasta. Keisarin evankeliumi oli imperialistinen: sen takana oli väkivaltaa, sotaa ja alistamista. Sillä pyrittiin vahvistamaan keisarin valtaa kansojen yli. Vallan pönkittämistä vahvisti se, että keisaria palvottiin jumalana ja häntä kutsuttiin jumalallisella arvonimellä kyrios, Herra.

Vastakohta väkivallan sävyttämälle keisarin evankeliumille löytyy Uudesta testamentista esimerkiksi tutusta jouluevankeliumista. ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10-11).

Evankeliumin vapauttavaan sanomaan liittyy kokonaisvaltaisuus. Se koskettaa koko ihmistä.

Joulun evankeliumi on äärimmäinen vastakohta imperialistiselle keisarin evankeliumille. Enkeli haluaa ”evankelioida” julistamalla, että kyrios, Herra, ei ole väkivaltainen ja omaa valtaa pönkittävä keisari, vaan lempeä ja rakastava seimen lapsi. Enkeli julistaa, että Vapauttaja ei ole verisiä valloitussotia käyvä keisari, vaan sovituksen tuova Jumalan Poika ja Rauhan ruhtinas. Kristuksen evankeliumi on vapauttava ja iloiseksi tekevä sanoma siitä, että Jumala on Kristuksen sanoissa ja teoissa rakentanut rauhan ja sovinnon ja että hän kutsuu jokaista elämään uutta elämää ”Kristuksessa”, siis rauhassa ja sovinnossa Jumalan kanssa ja ihmisten kesken.

Kristuksessa Jumala on sovittanut koko maailman itsensä kanssa ja antaa meille anteeksi syntimme ja syyllisyytemme. Ja vielä enemmän: hän lahjoittaa kokonaan itsensä meille.
Evankeliumin vapauttamaan sanomaan liittyy kokonaisvaltaisuus. Se koskettaa koko ihmistä. Vanhan kirkon ja kreikan kielen termein: kristillinen todistus, martyria, on täyttä vain kun se toteutuu liturgiana ja diakoniana. Evankeliumin välittämiseen kuuluu sekä Jumalan sanan julistus että kärsivän ihmisen auttaminen. Pitäytyminen vain toiseen merkitsee evankeliumin amputoimista ja kohtalokasta kaventamista.

Jos rajoitumme auttamistyöhön ja häivytämme evankeliumin, teemme kirkosta pelkän Punaisen Ristin. Auttaa voi ilman Kristustakin. Ei siihen kirkkoa tarvita. Pahimmillaan ilosanoma joutuu tekojen vanhurskauden ja ahtaan moralismin vankilaan. Jos taas julistamme ihmiselle evankeliumia, mutta sivuutamme hänen fyysiset leipähuolensa, kuinka hänen sydämensä voi-si lämmetä Kristukselle? Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa ja juuri sen tuntomerkkinä huolehti ruumiin tarpeista ruokkimalla nälkäisiä ja parantamalla sairaita.

Evankeliumin vapauttava sanoma liittyy ihmisen fyysiseen, henkiseen, sosiaaliseen ja hengelliseen todellisuuteen. Tällainen kokonaisvaltaisuus vastaa Jeesuksen ohjelmajulistusta Nasaretin synagoogassa. ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille evankeliumin, julistamaan vangeille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista ja päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta” (Luuk. 4:18-19). Jeesus ei erotellut toisistaan tärkeitä ja vähemmän tärkeitä tehtäviä. Ilosanoman julistaminen, sokeitten, vangittujen ja sorrettujen auttaminen kuuluivat yhtä lailla hänelle an-nettuun tehtävään.

Evankeliumi ei ollut vain verbaalista julistusta ihmisarvosta ja uudesta toivosta, vaan myös ihmisen tuskan ja kärsimyksen kohtaamista ja konkreettista auttamista.
Kokonaisvaltainen evankeliumi käsittää myös sekä Jumalan käskyt että lupaukset. Amputoidusta evankeliumista on kyse myös silloin, jos se käsitetään yksinomaan vastakohtana Jumalan laille. Laajan määritelmän mukaan ”Kristuksen evankeliumiin” sisältyy sekä Jumalan evankeliumi eli vapaaksi tekevä anteeksiantamuksen sana, joka ei vaadi mitään, että Jumalan laki eli käsky pyrkiä elämään hänen tahtonsa mukaan.

Koko evankeliumi, siis lupaukset ja käskyt käsittävä evankeliumi, tulee hyvin ilmi Markuksen evankeliumin alussa, jossa Jeesus aloittaa julkisen toimintansa: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle, kääntykää ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:14). Tässä evankeliumi käsittää sekä lain että evankeliumin, sekä vapauttavan anteeksiantamisen sanan että kehotukset Jumalan tah-don mukaiseen elämään.

Pelastettu palvelemaan

”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän teki meidän tähtemme synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21). Tähän on kiteytetty reformaation ydinsanoma. Ristillä tapahtuneessa autuaassa vaihtokaupassa Kristus otti vastuulleen kaikki syntimme ja kaiken pahuutemme. Hän kantoi meille kuuluvan rangaistuksen. Samalla hän lahjoitti meille pyhyytensä ja vanhurskautensa, jonka palkkana on iankaikkinen elämä.

Sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta on vapauttava voima, joka on kantanut ja motivoinut kristittyjä ja kirkkoja toimimaan tämän maailman puolesta. Evankeliumi vapaut-taa palvelemaan. Se johtaa kuuliaisuuteen, siis pyrkimykseen seurata Kristusta ja elää Jumalan tahdon mukaisesti. Se johtaa työhön lähimmäisten hyväksi, luomakunnan parhaaksi, tulevai-suuden puolesta, entistä paremman Suomen puolesta. Identiteetiltään vahva ja perustehtävästään tietoinen ja siihen keskittyvä kirkko voi parhaiten rakentaa tulevaisuuden Suomea. Silloin kirkko ei jähmety ”kristillisen uskon ja elämän muistosäätiöksi”, vaan on aktiivinen toimija tässä yhteiskunnassa.

Kristityn kutsumus maailmassa on palvella, kantaa vastuuta, toimia yhteisen hyvän puolesta. Kun ihminen kohtaa Jeesuksessa rakkauden ja armon, saa syntinsä anteeksi, hän vapautuu palvelemaan.

Kristityn kutsumus maailmassa on palvella, kantaa vastuuta, toimia yhteisen hyvän puolesta. Kun ihminen kohtaa Jeesuksessa rakkauden ja armon, saa syntinsä anteeksi, hän vapautuu palvelemaan. Hän on kuin partiolainen, joka on ”aina valmiina” palvelemaan. Hyvät teot eivät tee ihmisestä kristittyä, mutta kristitty ihminen tekee hyviä tekoja. Voiman niihin saa itseltään Kristukselta. Rakastettu voi rakastaa toista. Siksi kristityn palvelu ei ole pakonomaista suorittamista. Se tapahtuu iloisin ja vapain sydämin, evankeliumin vapauttamana. Usko on tie elämään, iankaikkiseen elämään ja ajalliseen vastuun kantamiseen.

Seppo Häkkinen

Julkaistu uudelleen kirjoittajan luvalla 22.2. 2017

Kirjallisuus

Ahonen, Risto A. 1996 Lähetetty kirkko. Näkökohtia keskusteluun kirkon uudistuksesta. Kirkon tutkimuskeskus, Sarja A Nro 69. Jyväskylä: Kirkon tutkimuskeskus.

2014 Tulevaisuuden kirkko. Tallinna: Suomen Lähetysseura.

2016 Globaalin kristinuskon haasteet. Esitelmä Kirkon missio ja globaali kristinusko – seminaarissa 29.1.2016 Helsingin tuomiokirkon kryptassa. Kirjoittajan hallussa.
Franciscus

2014 Evangelii gaudium (Evankeliumin ilo). Apostolinen kehotuskirje 24.11.2013. Vantaa: Katolinen tiedotuskeskus.

Halldorf, Peter 1995. Koskematon maa. Nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen. Juva: Karas-Sana.

Jolkkonen, Jari 2016. Seitsemän teesiä evankelioimisesta evankelis-luterilaisessa kirkossa. Perusta 5/2016.