Pauliina Kainulaisen tulosaarna 2.4. 2018

 

Kristus nousi kuolleista!

Pääsiäismaanantaina vietettiin luostarin kappelissa messua, jossa minut siunattiin uuteen työhöni yhteisön retriittipappina. Lumimyräkän keskellä luostariin oli tullut koolle kyläläisiä, tukiyhdistyksen hallituksen jäseniä, kirkkoherra Sammeli ja kanttori Katariina Savonlinnasta.

Minä saarnasin Matteuksen evankeliumin 28. luvusta, jossa Magdalan Maria ja toinen Maria kohtaavat yllättäen Ylösnousseen ja syleilevät hänen jalkojaan täynnä ihmetystä, palvontaa ja iloa. Jeesus kehottaa heitä viemään opetuslapsilleen sanan, että Galileassa he saavat nähdä hänet. Galileassa, tutuissa järvimaisemissa, tuttujen ihmisten tutun murteen keskellä. Galilea rinnastuu mielessäni suomalaisiin hiljeneviin kyliin – kuten Ihamaniemeen. Jeesus on täällä kohdattavissa, näidenkin järvien rannoilla, Järvimaassa. Mitä voi antaa hiljainen rukous tällaisessa tilanteessa?

Rukous voi auttaa tyyntymään ja saamaan yhteyden mielikuvituksen ja voiman lähteisiin. Rukouksen apuvälineenä voi olla luonto niin kuin vaikkapa Anna-Maija Raittilalla, josta on sanottu, että hän eli hengityksenkaltaisessa yhteydessä luontoon. Anna-Maijan tavoin luostarissamme koetetaan yhdistää tällainen hengellisyys lempeän luontevasti kristillisen uskon keskeisiin armon apuvälineisiin, Raamatun sanaan ja sakramentteihin.

Luterilaisen hengenelämän aarteita on taju siitä, ettei tarvitse suorittaa vaan saa avautua ottamaan armon vastaan. Siitä seuraa kiitollinen halu seurata Jeesusta ja se voi saada kahdenlaisen muodon. Ensinnäkin se merkitsee kaipausta syventää rukouksen yhteyttä häneen. Toisaalta se johdattaa etsimään yhä rakkaudellisempaa elämää suhteessa lähimmäisiin ja luomakuntaan.

Luostariyhteisömme kutsumus liittyy ennen muuta tuohon ensinmainittuun tehtävään syventää rukouselämää itse kunkin henkilökohtaisessa elämässä ja koko kirkossamme. Tuntuu yhä tärkeämmältä pitää tässä ajassa esillä yhteyttä Jumalan voimakenttään, puolustaa hiljaisuutta ja hitauttakin. Esimerkiksi suomalainen työelämä on liian usein uuvuttavan hektistä. Toisaalta työttömyys tuo omat paineensa.

Evankeliumissa Jeesus sanoo naisille: Älkää pelätkö! Sen hän sanoo jokaiselle surujensa ja huoliensa keskellä ja sen hän sanoo luostariyhteisöllemme. Tästä hänen läheltään on hyvä lähteä kohti uutta. Tervetuloa luostariin lepäämään ja kuulostelemaan kukin omaa kutsuaan! Ja jo pelkästään luostariyhteisön olemassaolo merkitsee (Pellervoa siteeraten) ”samaa kuin norpalle hengitysavanto”.

Rukoilimme messussamme näin:

Rakas Jeesus, Ylösnoussut,
täällä Järvimaassa sinut kohdataan.
Sinä et meitä jätä etkä unohda,
sen varassa katsomme tulevaisuuteen luottavaisina.

Jätämme sinun käsiisi
oman tulevaisuutemme,
luostarimme tulevaisuuden,
kirkkomme tulevaisuuden,
koko luomakunnan tulevaisuuden.

Kiitos.

Aamen.

 

Pauliina Kainulainen