Lokakuun lopun ilta hämärtyi, luostarin kappeli valaistiin kynttilöin, ja konsertti vei kuulijat matkalle itäiseen Siperiaan. Pia Siirala soitti viululla itse säveltämäänsä musiikkia, joka on saanut inspiraationsa alkuperäiskansa tšuktsien lauluista. Konsertin otsikko ”Ääni vastaa ääneen” kuvasi toteutustapaa: välillä kuului nauhoitettuja pätkiä aidoista nauhoitetuista lauluista, joihin sitten Pia viulullaan ikään kuin vastasi. Tunnelma oli voimakas.

Yksi muoto tšuktsien laulua olivat röhistyslaulut. Ne tuotettiin syvällä kurkussa. Pia kertoi myöhemmin, että niin matkitaan porojen ääntelyä. Pia piti konsertin jälkeen todella kiinnostavan luennon, jossa hän kuvien ja videonäytteiden kanssa kertoi kenttämatkoistaan Siperiaan ja hienoista kohtaamisen hetkistä sikäläisten kanssa.

Tšuktsit elävät lähellä luontoa, kunnioittaen ja arvostaen porojaan ja koettaen jättää luontoon mahdollisimman pienen jäljen itsestään. Tosin nykyaika raskaine koneineen tunkee sinnekin, ja myös vanhat upeat lauluperinteet ovat hiipumassa pois. Surullista.

Kuluneina viikkoina on tullut muitakin surullisia tietoja, joita konsertin aikana mietiskelin mielessäni. On IPCC:n raportti ilmastonmuutoksesta, ja WWF:n raportti siitä, miten viimeisen 40 vuoden aikana maapallon selkärankaisten eläinten lukumäärä on vähentynyt 60 prosenttia! Ihmiskunta ei voi jatkaa tätä rataa. Mutta mistä löytyisi voima muuttaa suuntaa?

Myös hengellisyyden voima tarvitaan, jotta jotain muuttuu ihmisessä syvällä, perustavalla tasolla. Jotta pystyn irtautumaan mukavuudenhaluisista kulutustottumuksistani ja löytämään tilalle jotakin vielä palkitsevampaa mikä ei rasita luonnon tasapainoa. Mitä se voisi olla? Tätä pohtikaamme porukalla, luostarissakin.

Muutama aika sitten osallistuin Helsingissä Meidän metsämme -tapahtumaan. Se oli valtakunnallisten kohtuustoimijoiden järjestämä. Tarkoitus oli pitää tämä kannanottotilaisuus metsien puolesta Tuomiokirkon portailla, mutta huonon sään vuoksi saatiin lupa pitää se kryptassa. Tilaisuudessa ilmaistiin iloa ja surua metsien puolesta, huolta metsien rajusta kohtelusta ja toivoa. Toivoa herättää yhteen tuleminen etsimään, mihin suuntaan voisimme tässä yhteiskunnassa kulkea, jotta metsistä pidettäisiin parempaa huolta. (Kannanottoon voi tutustua tapahtuman sivustolla http://meidanmetsamme.org.)

On tärkeää koettaa säilyttää metsien hiilinielut eli hiilivarastot sekä puissa että metsämaaperässä. Eli annetaan puiden kasvaa vanhemmiksi, ja suositaan vaikkapa jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta niin ettei metsämaaperään kajota. Sellaisella kasvatusmenetelmällä metsä myös säilyy metsän oloisena, vaikka sieltä aika ajoin puuta korjataankin. Metsän eläimet eivät menetä kotiaan.

Tuossakin tapahtumassa taiteella – laululla, kanteleensoitolla, tanssilla – oli tärkeä rooli. Taide auttaa kokemaan kaikenlaisia tunteita ja saamaan niiden voiman käyttöön. Mielenmuutokseen meitä kutsutaan. Taide, luontoyhteys ja yhteys hengelliseen ytimeen Kristuksessa meitä siinä auttakoon!