Tällaisia runoja raapustelin kerran Valamon kuusikujan hämyssä. Olin lukenut Kirsi Kunnaksen muistelmia ja intoutunut niistä. Ehken kuitenkaan ole aivan uusi kirsikunnas…mutta iloksenne kevättä odotellessa, olkaa hyvät!

Sammalsohva

Myrsky kävi yöllä
kunnon tihutyöllä,
pudotti oravan pesän!
Koko alkukesän
orava rakensi uutta,
osoitti ahkeruutta.
Pesään tuli naavapohja
ja sammalista sohva!

Kadonnut polku

Metsäpolku kalamajalle
on raadeltu aivan hajalle.
Onko tässä mitään järkeä
ystävien kodit särkeä?
Missä teeri nyt uskaltaa pesiä,
missä kontio kulkea kesiä?
Ihminen saisi jo muuttaa mielensä,
löytää uudelleen alkukielensä,
tajuta että on sukua samaa
Luojan luomaa ja rakastamaa
kuin on sammakko lammikkopahassa
ja kärpänen sammakon mahassa.

Mäyrän unilaulu

Kylläpä nukuttaa,
herään sittenkun
käkeä kukuttaa.

Silloin syntyy uutta
hengen voiman paloa
ja sielun avaruutta.

Metsän asukkaat on monet,
ihminenkin yksi heistä
mutta entä ihmisen koneet?

Viisaus asuu mäyränpesissä,
hämärissä talvissa
ja riemukkaissa kesissä.

Viisaus suosii kohtuutta, malttia
yksinkertaista kauneutta,
maanläheisyys on valttia.

Sammalhuone kutsuu, unta
lohdullista näkemään.
Metsässä jo sataa lunta.

 

Kuva: Mäyrä (Meles meles). Copyright: Christof Bobzin, Wikimedia Commons. License: CC-BY-SA 3.0.