Olen lukenut suuresti arvostamani Martti Lidqvistin kirjoja ja viimeksi kirjaa ”Ole hyvä”

Lainaan sieltä hänen ajatustaan liittyen suruun, jota me voimme kokea monella tavalla ja tasolla erilaisten elämään liittyvien luopumisten keskellä.

Hän kirjoittaa ” Kun olemme elämässämme ison luopumisen edessä, mikä tahansa se sitten onkin, jostain nousee esiin meissä olevan lapsen hätä:”En ymmärrä, mitä on tapahtunut. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Pelkään. Kuka voisi minua auttaa?” Meissä olevan aikuisen puolen pitäisi silloin tulla avuksi, katsoa lempeästi tätä lasta itsessämme ja sanoa: ” Sure rauhassa, suru on sinun puolellasi. Minä olen lähelläsi ja odotan sinua, kunnes olet käynyt läpi surusi.” Aina se ei onnistu yksin. Silloin on hyvä turvautua toisiin: ystäviin, tukihenkilöihin tai ammattiauttajiin. Suru tarvitsee sitä, että se voi jättää itsensä jonkun varaan. Muuten se pysyy supussa.”