Keväällä luostarin kiikkutuolissa aloin neuloa sammaleensävyisiä sukkia. Projektista muodostui aika hidas, sukat valmistuivat vasta loppusyksyn retriitin aikana. Niistä taisi tulla vuosisukat: raitojen värit kuvastavat kuluneen vuoden tunnelmia.

Sukissa on paljon metsänvihreää. Niissä raidoissa on tallessa Ihamaniemen voimallinen, linnunlaulun täyttämä kevät ja kuuma keskikesä. Kesän hellekausi vain jatkui ja jatkui, luostarin vierailijoiden kanssakin aloimme ihmetellä sitä ja hörpimme kylmää lähdevettä. Huoli säiden ja ilmaston muuttumisesta oli käsinkosketeltavaa. Vuosi 2018 merkitsi koko maassamme laajaa havahtumista ilmastonmuutoksen todellisuuteen. Miten tuo havahtuminen voisi kääntyä mielenmuutokseksi ja elämäntavan muutokseksi?

Tummanvihreät raidat muistuttavat mieleen ne monet keskustelut, joissa pappina saa ottaa kantaakseen lähimmäisten murheita ja ahdistuksia. Esirukouksina ne nousevat Jumalan suurten käsien kannettaviksi.

Sukissa on myös ilon valkeita raitoja. Ne muistuttelevat, että vuoteen mahtui iloa kohtaamisista ja juhlahetkistä. Usein sai pysähtyä ihmettelemään elämän runsautta ja luomakunnan kauneutta. Kesäpäivän päätteeksi pulahdettiin Saimaaseen auringonlaskun uinnille virkistymään. Joulun tienoo oli mitä kauneinta valkeaa talven ihmemaata.

Harmaatakin sukista löytyy sieltä täältä. Moni suomalainen kokee työnsä – tai työttömyytensä – stressaavana. Jatkuva kiireen tunne syö työn iloa. Luostarissakin työtä riittää välillä kellon ympäri. Siellä levähdyspaikkoja lahjoittavat säännölliset rukoushetket. Miten muutenkin voisi tulevana vuonna väljentää tahtia, hidastaa ja yksinkertaistaa olemistaan?

Vielä sukistani loistavat syksyisten koivujen auringossa hehkuvat keltaiset sävyt. Kun kuljin katsellen ruskaa, ajattelin ”Kirkkauden valtakuntaa”.  Tuokoon tuleva vuosi meille jokaiselle sellaisia kirkkaita hetkiä, jotka pitävät toivoa yllä vaikka ympärillä kuinka pauhaisi.

Mihin kristityn toivo perustuu? Kristuksen seuraaja näkee todellisuuden toisin kuin valtavirran kulutuskulttuurimme. Todellisuus on Jumalakeskeinen. Ihmiskunta on kollektiivinen pölvästi lietsoessaan vihaa ja tärvellessään luontoa, josta olemme joka solullamme riippuvaiset. Silti todellisuuden sydämessä on Luojan uutta luova työ.

Meidän jokaisen sisimmässä on syväkerrostuma, jossa voi saada kosketuksen Jumalan Hengen runsauteen ja voimaan. Siitä on kyse mielenmuutoksessa, johon Jeesus meitä kutsui ja kutsuu. Sen voiman avulla uskon että yksittäinen ihminen ja yhteisömmekin kykenevät irrottautumaan vahingollisista päähänpinttymistä.

Mielen salattuihin syvänteisiin voi heittää verkkonsa hiljaisessa rukouksessa. Luonto auttaa hiljentymään, rauhallinen kävely metsissä tai rannoilla, eläinten puuhien havainnointi. Luostariyhteisömme on olemassa siksi, että tarjoamme mahdollisuuksia ja apuvälineitä hiljaisuudessa viipymiseen ja syvän hengellisyyden vaalimiseen.

Jumala siunatkoon ja uudistakoon tänä alkaneena vuotena luostariyhteisöämme – meitä jokaista joka vierailee näillä sivuilla tai itse luostarissa, meitä jokaista rukousyhteydessä keskenämme!

Taitaa olla aika kaivaa taas sukkapuikot esiin…